3 Vanhan testamentin esimerkkejä tietäen ”mitä aika on”

viime viikolla totesin, että kristillinen johtajuus ei ole koskaan ajatonta. Sen sijaan se on Jumalan antaman viisauden oikea-aikaista soveltamista tiettyihin ratkaisuihin, jotka täytyy tehdä tiettyinä hetkinä.

tarkastelimme lyhyesti neljää aluetta, joilla kristittyjen johtajien tulisi tuntea ”aika”: raamatullisesti, henkilökohtaisesti, järjestöllisesti ja kulttuurisesti. Tänään, haluan keskittyä useita esimerkkejä Raamatusta tietää” mitä aika on ” raamatullisesti.

Raamatun maailman asuttaminen

mitä merkitsee tietää raamatullisesti ”mitä aika on”? Se merkitsee sitä, että kristitty johtaja eroaa maailmallisista johtajuuskäsityksistä sillä, miten hän asuu Raamatun maailmassa. Oikea ymmärrys siitä, missä olemme historian suuressa aallonpohjassa, Raamatun mukaan vaikuttaa eettisiin päätöksiimme.

koska kristittyjä kutsutaan elämään sellaisen raamatullisen maailmankuvan puitteissa, joka vie meidät luomisesta uuteen luomakuntaan, kristittyjen johtajien täytyy vaikuttaa muihin tämän suurenmoisen kertomuksen sisältä käsin.

tänään haluan keskittyä useisiin Vanhan testamentin esimerkkeihin johtajista, jotka ”ymmärsivät ne ajat”, joissa he elivät, ja tiesivät raamatullisesti” mitä aika oli”.

1. Isaskarin pojat, jotka ”ymmärsivät ajat”

ensimmäinen esimerkki on kaikkein hämärin. 1. aikakirjan nimiluettelosta löytyy viittaus Isaskarin poikiin, miehiin, jotka ymmärsivät ajat ja tiesivät, mitä Israelin piti tehdä (1. Aikakirja 12: 32).

Raamatuntulkitsijoiden ei tulisi lukea liikaa niitä lyhyitä, näennäisesti toisiinsa liittymättömiä huomautuksia, jotka löytyvät kirjoittajan sukuluetteloista ja arkistoista. On silti kiehtovaa, että kirjoittaja piti tarpeellisena kuvailla näiden miesten ymmärtävän tarkasti ne ajat, jolloin he elivät, ja sen johdosta tietävän, mihin toimiin Israelin tulisi ryhtyä.

millaisina aikoina he ymmärsivät? Poliittiselta näkökannalta katsoen he tiesivät, että tulevaisuus oli Daavidilla, paimenpojasta soturiksi kääntyneellä, joka oli jo voideltu Israelin kuninkaaksi mutta joka ei ollut vielä noussut valtaistuimelleen. Koska he ymmärsivät ajat, he” heittivät osansa Daavidiin ennemmin kuin Sauliin ”(Expositor ’ s Bible Commentary).

ne olivat tavallaan aikojen välissä. Laillinen kuningas oli voideltu, mutta ei asetettu näkyvästi valtaistuimelle.

ei ole vaikea havaita rinnakkaisuutta Uuden testamentin käsityksessä elää Jumalan valtakunnan jo olemattomassa olemuksessa. Elämme myös aikojen välistä aikaa: Jeesus on Daavidin tavoin jo merkitty Israelin Messiaaksi ja maailman tosi Herraksi, eikä hänen hallituskautensa ole kuitenkaan tällä kertaa julkinen ja kaikkien nähtävillä.

huomaa yhteys ”aikojen ymmärtämisen” ja ”sen tietämisen, mitä Israelin tulisi tehdä.”Toisin sanoen Isaskarin miesten oli välttämätöntä ymmärtää oikein se aika, jona he elivät, saadakseen tarvittavaa viisautta tietääkseen, mitä Israelin piti tehdä. Heidän johtamisensa oli kontekstuaalista. Jumala ei vain antanut heille Tooran totella; hän odotti heidän myös ymmärtävän Tooran oikean soveltamisen siinä asiayhteydessä,jossa he olivat. He suunnittelivat todellisuutensa Raamatun historian aikajanalla, ja siksi heillä oli viisautta tehdä ratkaisuja johtajina, antaa toisten tietää, mikä oli oikea menettelytapa.

Viisauskirjallisuus

toinen vanhan testamentin juonipiste tulee kohdasta Raamattua, jota pidämme ”ajattomana” – viisauskirjallisuudesta: Jobista, psalmeista, sananlaskuista, saarnaajasta ja laulujen laulusta.

on totta, että monet näiden kirjojen sanonnat ovat sananparsia, yleisiä totuuksia, jotka ylittävät alkuperäisen kontekstinsa. Mutta viisauskirjallisuutta ei pidä sysätä ajattomien maximien tai vanhanaikaisen moralismin kategoriaan.

viisukirjallisuuden tarkoitus on formatiivinen. Esimerkiksi sananlaskut ovat ajan ylittäviä, ja silti niiden annetaan muovata Israelista sellainen kansa, joka tekee hyviä ja viisaita ratkaisuja tiettyinä aikoina ja paikoissa. Tyylilaji voi olla ajaton, mutta odotettu sovellus on aina ajankohtainen.

näemme tämän viisauskirjallisuuden tarkoituksen selvimmin siinä, miten Uuden testamentin kirjoittajat etsivät viisautta soveltaessaan Raamatun totuutta nykyajan olosuhteisiin. Jeesuksen kertomuksissa ja muissa Uuden testamentin esimerkeissä näemme välähdyksen siitä, miten ensimmäisen vuosisadan juutalaiset ja varhaiskristityt näkivät viisauskirjallisuuden jumalallisena opetuksena, joka tarvitsi tekstiyhteyteen perustuvaa sovellutusta. Jumala muodosti israelilaisista viisauden avulla kansan, joka saattoi ymmärtää heidän asiayhteytensä ja sitten totella häntä heidän asiayhteyksissään.

Jeremian Ohje Maanpakolaisille

toinen tärkeä juonikohta Vanhassa testamentissa tulee maanpakolaisuuden aikaan. Erityisen merkityksellinen on profeetta Jeremian vastaus siihen, että Jumalan kansa viedään pois heidän kotimaastaan (Jeremia 27-29). Kirjeessään hän kannustaa Jumalan kansaa tulkitsemaan olosuhteitaan Jumalan suvereenin suunnitelman ja hänen pettämättömien tarkoitustensa mukaisesti Israelin suhteen.

huomaa, miten Jeremian johtajuus (ilmaistuna käskyinä) on sidoksissa hänen aikaisempiin lausuntoihinsa Jumalan yleissuunnitelmasta ja Israelin suuremmasta tarinasta. Derek Kidner tiivistää tämän merkittävän kirjeen:

”huomaa lähtökohta, että Jumala on lähettänyt nämä pakkosiirtolaiset Babyloniin. Heidän pitäisi siis vähintäänkin hyväksyä tilanne, mutta Jumalalla on vain vähän käyttöä vastahakoisille asenteille. Se, mikä ilmenee heille esitetyssä kutsussa jakeissa 5-7, on kerrassaan myönteistä: vapautuminen velttouden ja itsesäälin lamauttavasta murheesta, sen tekemiseen, mitä aluksi tapahtuu ja mikä edistää kasvua, mutta ennen kaikkea se, mikä edistää rauhaa.”

tämä raamatunkohta on tärkeä sen ymmärtämiseksi, miten johtamiseen sisältyy ”aikojen ymmärtäminen”, sillä apostoli Pietari käytti myöhemmin hyväkseen tätä ”pakkosiirtolaisia” ja ”oleskelijoita” koskevaa teemaa kehottaessaan varhaiskristittyjä elämään pyhyydessä, kunniassa ja täydessä alamaisuudessa vainon aikoina (1.Piet. 2).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.